Syntisen hyvää sokolaatia

Kisakatsomon valmistelua… Mitähän laittaisi juotavaksi? Ystäväni huippuhetki on, kun saa kotisohvalta seurata talvikisoja paituli päällä ja kuppi kuumaa kaakaota seuranaan. Olisiko siis suklaati oiva kisajuoma? Mutta miten sen laittaisi? Asteekkien tapaan vai ihan vain pikakaakaota? Vai onko jossakin ja jollakin olemassa joku ylivertainen, salainen resepti kaakaon keittoon?

Suklaajuoman ohje oli arvotavaraa silloin, kun kaakao saapui Eurooppaan. Papuja toivat mukanaan ne konkistadorit, jotka olivat saaneet tutustua juomaan asteekkien hovissa. Kerrotaan siellä vallinneen keisari Montezuman, jolla oli tapanaan juoda viitisenkymmentä kuppia kaakaota päivässä. OMG!!! Juoma-astiana oli kultainen pikari ja kaakaota sekoitettiin kilpikonnanluusta tehdyllä lusikalla. Juoma maustettiin vaniljalla, turkinpippurilla elikkä chilillä ja muilla "tuoksuvilla" mausteilla ja makeutettiin hunajalla tai hedelmämehuilla. Sokeriahan ei heillä ollut. Kaakao saostettiin maissijauhoilla ja sitä vatkattiin niin, että päälle muodostui vaahtokerros. Tätä juomaa tarjottiin tietysti valloittajillekin. Ja toki keisarin piti nauttia kuppi suklaata ennen haaremiinsa astumista. Kaakon kun uskottiin olevan mieskunnon kohottaja!

Suhtautuminen kaakaojuomaan herätti tietenkin epäilyksiä eurooppalaisten keskuudessa. Senhän arvaa. Girolamo Benzoni (n. 1519– 1572?), italialainen tutkimusmatkailija, kirjoitti että "juoma on mieluummin sikojen kuin ihmisten juomaa, mutta kun ei minulla milloinkaan riittänyt tarpeeksi viiniä juotavaksi, enkä vettäkään aina voinut juoda, niin opin tätä käyttämään. Se on hieman karvaan makuista, ravitsee ja vilvoittaa ruumista, eikä juuri lainkaan juovuta." Mutta kaitpa kaakaosta pidettiin, sillä eihän muuten olisi vaivauduttu tuomaan papuja Eurooppaan saakka.

Kaakaojuoma ja -pavut olivat asteekkien keskuudessa arvostettuja. Niistä tehtiin juotavaa ja syötävää, mutta papuja käytettiin myös rahan asemasta. Kaakaopuun itsessäänkin – kaunis vaaleanpunakukkainen kasvi – oli jo vallan ihmeellinen: tarujen mukaan Quetzatlcoalt, taivaallinen puutarhuri, oli sen omakätisesti ihmiskunnalle lahjoittanut. Se oli parasta, mitä taivaassa tiedettiin. Ehkäpä tästä tarusta johtuen ruotsalainen kasvitieteilijä Carl von Linné (1707–1778) nimesi sen jumalten ruoaksi, eli antoi kaakaopuulle tieteellisen nimen Theobroma cacao. Se julkaistiin Linnén latinankielisessä teoksessaan De potu chocolatæ vuonna 1765.

Olisihan se toki voitu ristiä toisinkin. Asteekkien nimitys itse juomalle, tai pikemminkin suklaalle, muodostui sanoista choco = vaahdota ja latl tai atl = vesi. Suomalaislehdessä suklaalle annettiin myös nimitykset meluvesi tai mökäöljy, juontuen toimittajan tulkinnoista ja sanoista tshoko = melu ja latte = vesi. Hmm… No, meillä kansanomaisina nimityksinä esiintyivät sokolaati, sokolaadi, jokolaati, suklaa ja suklaati. Ja juuri suklaa tai suklaati oli ensinnä juoma, eikä pureskeltava herkkupala. Ja sitä myytiin apteekissa!

Siitä, kun pavut rantautuivat Eurooppaan 1500-luvun alkupuolella, voimme todeta, että kaakao on tehnyt varsinaisen mantereenvalloituksen. Ensin pavut tulivat tunnetuksi Espanjassa. Kerrotaan, että pavut toi muassaan espanjalainen tutkimusmatkailija Hernán Cortés (1485–1547). Vai olikos se kuitenkin Kolumbus? No, toki juomaa hovissa maisteltiin ja siitä tulikin vallan suosittua aatelisten keskuudessa. Sitä piti nauttia jopa kirkossa, jotta jumalanpalvelus olisi ollut täydellistä. Se, valmistettiinko sitä kuitenkaan ensin kuningas Kaarlen hovissa, on kiistanalaista. Melkein kaikki ruoan historiassa on... Toisaalla kerrotaan, että espanjalainen fransiskaanimunkki Jerónimo de Aguilar (1489–1531) toi ensimmäisenä pavut Espanjaan ja antoi ne, sekä kaakaoreseptin Piedran luostarin apotille Nuévalosiin, Zaragozaan. Olipa kummin vain, niin resepti yritettiin pitää visusti salaisuutena. Mutta niin kuin kaikki salaisuudet, ei kaakao-ohjekaan kauaa pysynyt pienten piirien tiedossa, vaan kaakaoinnostus alkoi levitä Espanjasta kohti muuta Eurooppaa.

Ensin sitä maistelivat italialaiset ja sitten jo hetikohta ranskalaisetkin. Kerrotaan, että espanjalaista syntyperää ollut kuningatar Maria Theresia (1638–1683), vei muassaan kaakaomuodin Ranskaan, kun hän avioitui kuningas Ludvig neljännentoista kanssa vuonna 1660. Maria Teresia joi kaakaota aluksi salaa ja yksin, ja sehän toki herätti kiinnostusta! Niinpä oli ennen pitkää muidenkin päästävä nauttimaan tätä kuningattaren herkkujuomaa. Kaakaojuoman valmistus ei kuitenkaan ollut ihan yksinkertaista ja hoveissakin sitä valmistivat erityiset taiturit. Varsin tavoiteltava arvonimi oli ylimmäinen suklaankeittäjä. Tämän arvonimen saattoi ansaita Ludvig viidennentoista hovissa.

Italiasta ja Ranskasta kaakaontekotaito levisi Englantiin ja siellä puolestaan suklaan valmistuksesta ja myynnistä vastasivat erityiset kaakaotuvat, joita perustettiin lukuisia 1650-luvulta lähtien. Ja nähtiinpä briteissä ensimmäinen suklaamainoskin vuonna 1657. Siinä mainostettiin erityistä Länsi-Intialaista juomaa, joka virkistää ruumista ja parantaa monia sairauksia. Ruotsissa kaakaon käyttö yleistyi vapauden aikana (1719–1772), mutta rajoittui herrasväen keskuuteen, samoin kuin Suomessakin.

Kaakaojuomaa käytettiin myös lääkkeenomaisesti. Sitä suositeltiin erityisesti sairaille ja laihoille, munuaistaudeista kärsiville ja sen lisäksi myös peräpukamiin (Huom! Sisäisesti!). Mutta kyllä sitä myös paheksuttiin. Katolisen kirkon piirissä pohdittiin sitä, sopiko kaakaota juoda paaston aikana. Ja oliko sen nauttiminen syntiä vai ei. 1616 – Shakespearen kuolinvuonna muuten – katolinen kirkko julisti suklaan pannaan sen sielulle että ruumiille aiheuttamien kauheiden vahinkojen takia. Ranskalainen aristokraatti Madame de Sevigne – joka oli suuri suklaan ystävä – puolestaan kirjoitti, että eräskin nainen, joka joi raskausaikanaan runsaasti kaakaota, sai aivan mustan lapsen! Minua sentään varoiteltiin lapsena vain kahvista: jos sitä joi liikaa, alkoi tukka kasvaa tummana. Myös suomalaisessa lehdistössä puututtiin kaakaon terveysvaikutuksiin. Toisaalta sitä suositeltiin, mutta vastaavasti siitä varoiteltiin ja sen käyttö haluttiin kieltää siinä missä kahvin ja teenkin. Kaakaota pidettiin peräti myrkyllisenä. Olipa kaakaon tuonti jonkun aikaa 1700-luvulla aivan kiellettyäkin ja usein se oli kahvin ja teen ohella korkeiden tuontitullien kohde.

Kaikesta huolimatta sitä kuitenkin himoittiin, jos vain oli varaa hankkia kaakaojauhoja tai suklaata ja taito valmistaa itse juoma. Kotkan Sanomissa vuonna 1884 ihmeteltiin kovasti kaakaota ja kysyttiin, että "mitä kummitusta se sitten on?" Ja todettiin, että "suklaa on meillä wielä niin outuoa "herrain herkkua", että waikka sitä saapikin konditoreista ja hotelleista, niin tämän kirjoittaja ei kumminkaan tällä kertaa rohkene ryhtyä neuwomaan hyviä emäntiämme sitä kodeissaan walmistamaan." Suklaan keitto-ohje koettiin siis melko monimukaiseksi ja ehkäpä se siitä syystä alkoi yleistyä meillä vasta 1900-luvun alkupuolelta lähtien. Kuitenkin tietynlainen herraskainen "maku" oli kaakaossa pitkään ja esimerkiksi Uuden Suomen toimittajan mukaan "se kuuluu mielestämme vain vanhanaikaiseen hoviin. Meistä se on historiallisten romaanien prinsessojen aamukahvi."

Vuonna 1908 oli maassamme jo kolme kaakao- ja suklaatehdasta ja Ruotsin puolella jo enemmänkin. Toki sitä maahamme tuotiinkin. Ja ei kait kukaan, jolla siihen oli varaa, voinut olla ihastumatta sekä kaakaojuomaan että suklaasta valmistettuihin tuotteisiin. Mutta noin selvyyden vuoksi, niin Suomessa varhaisilla suklaaintoilijoilla oli tapana erottaa kaakao ja suklaajuoma toisistaan. Veteen tai maitoon keitetty kaakaojuoma – joka siis tehtiin kaakaojauhoista – sopi sairaille ja lapsille. Sen sijaan kunnon suklaajuoma, eli suklaa, tehtiin sulattamalla suklaalevyä veteen. Ei saanut käyttää maito- taikka taloussuklaata, vaan levyn piti olla "mustaa suklaata"!

Oli tavallista, että suklaajuomaa saostettiin kokonaisilla munilla tai munankeltuaisilla 1700-luvulla, samoin kuin monissa suomalaisissakin ohjeissa. Myös ruotsalaisen keittotaidon "äiti" Cajsa Warg kehotti kaakao-ohjeessaan vuodelta 1755 vatkaamaan kaakao sekaan muutaman munan. Joissain ohjeissa neuvottiin käyttämään saostamiseen peruna- tai maissijauhoja, mutta toiset sitä paheksuivat. Paksuus piti tulla ihan suklaasta itsestään.

Uudessa Suomessa vuodelta 1930 annettiin alla oleva resepti, jota tekisi mieli kokeilla:

"eteläeurooppalaisen tavan mukaan suklaa pannaan pieniksi paloiksi paloiteltuna tunniksi tai pariksi likoon kylmään veteen. Suklaata ei saa koskaan hienontaa raastimella. Kun suklaa on jonkin aikaa lionnut, lisätään vettä niin paljon kuin tarvitaan – siis kutakin 45–50g kohti suuri kupillinen vettä – ja suklaata aletaan hitaasti kuumentaa. Kun se on lähellä kiehumispistettä, siihen lisätään sokeria, mutta hyvin varovaisesti. Suklaassa saa olla mieluummin liian vähän kuin liian paljon sokeria. Kun suklaa on alkanut kuumeta, sitä vispilöidään voimakkaasti. Sen annetaan kiehua enintään 10 minuuttia. - - Vispilöimistä jatketaan koko ajan suklaan kiehuessa siihen saakka, kun kattila kannetaan pöytään. Se ei saa seisoa kauaa valmiina. Juoman tulee olla sakeahkoa, samettimaista, tumman ruskeata, eikä se saa olla liian makeata. Sitä ei saa missään tapauksessa suurustaa peruna-, maissi- tai muilla jauhoilla eikä munalla. Vaahtokermaa ja sokeria lisätään maun mukaan juodessa. Tuodaan pöytään siinä (kupari)kattilassa, jossa tehtykin ja emäntä annostelee sitä hopeakauhalla kuppeihin."

Entä ystäväni salainen resepti? Sellaista ei ole, vaan pikakaakaojauheella mennään. Ja kisatunnelmaan päästään silti. Ei kuitenkaan olisi pahitteeksi kohottaa kaakaokulttuuria!

P.S. Kaakaossa on oma, kitkerä jälkimakunsa, jota eivät sokeri tai maito peitä. Tätänykyä se johtuu siitä, että kaakaon kasvatus, käsittely ja sen kauppa ei ole aina reilua. Eikä sitä koskaan ole ollutkaan.

Kuvat: The Chocolate Girl, Jean-Etienne Liotard: Google Art Project, Heinolan museot, Nurmeksen museo, Wllcome collections, Lady with Hot Chocolate in Bath: Books of Art, The Publick Adviser 1657, Nurmijärven museo, Helsingin kaupunginmuseo, Raimundo de Madrazo, Hot Chocolate: Wikimedia Commons

Lähteet:

Aztekien meluvesi valloitti maailman. – Uusi Suomi 10.3.1935, no 67.

Grivetti, Louis Evan 2008. Historical Chocolate Recipes. In. Louis Evan Grivetti, Howard-Yana Shapiro 2008: Chocolate: History, Culture, and Heritage. London: John Wiley & Sons.

Hiukan tietoja suklaasta. – Koti ja yhteiskunta 15.8.1897, no 7.8.

Kakao. Osuuskauppa-lehti 16.6.1922.

Koroleff, Herman 1906. Ylellisyydestä vapaudenajan alkupuoliskolla. – Historiallinen Aikakauskirja 1906, no 6.

Louis Evan Grivetti, Howard-Yana Shapiro 2008: Chocolate: History, Culture, and Heritage. London: John Wiley & Sons.

Palanen kaakkaon historiaa ja suklaan valmistuksesta. – Viikkosanomat 8.11.1924, no 45.

Siirtomaatawarakaupan romantiikkaa. – Kotimaa 7.9.1928 no 68.

Suklaa. – Kotkan Sanomat 23.1.1884, no 4.

Suklaan, kaakaon, kahvin ja teen käyttämistä olisi rajoitettava. – Kajaanin lehti 25.9.1914.

Tulisitteko suklaakesteihin? – Uusi Suomi 1.6.1930.

https://www.aragondigital.com/2025/02/02/the-first-chocolate-in-europe-was-born-in-aragon-it-did-so-in-a-well-known-monastery-in-zaragoza-in-the-16th-century/