Muistan jäätelökesän...

…kun saatiin siskon kanssa 40 penniä ja ostettiin jäätelötikut. Mansikkaa. Voipaperikääreessä. Siinä jääkarhun kuva. Nam. Sitäpä en tiennyt silloin, että mehän syötiin tikkumme ihan väärin. Mutta mistä olisimme voineet tietää ohjeista, kun ne kerran oli annettu jo 1930-luvulla?

Nurmeksen Seurahuoneen henkilökunta jäätelön teossa

Jäätelö oli varsin arvostettu väli- tai jälkiruoka pitkään viime vuosisadan puolenväliin saakka. Sitä tarjottiin hienoilla illallisilla, häissä ja muissa tärkeissä juhlissa erityisesti kuninkaallisten ja muiden merkkihenkilöiden pöydissä. Siitä sen arvostus ensin nousi, mutta siitäkin, että sen tekemiseen käytettiin kalliita raaka-aineita. Myös sen tekotapa oli aikaa vievää ja vaivalloista. Kerma-muna-kiisseliä veivattiin jäätelökoneessa tukka huurteessa ihan ulkosallakin. Ja ne, keillä ei ollut jäätelökonetta, survoivat kermavaahdolla kuohkeutetun massan jäätelömuotteihin. Ne jäädytettiin sellaisenaan ilman vatkausta. Tätä herkkua kutsuttiin "hiljaiseksi jäätelöksi". Nykyisin tunnemme sen parfait-nimellä. Ja jos ei ollut jäitä, niin voitiin hankkia apteekista kylmennysaineet, eli glaubersuolaa, salmiakkia ja salpietaria, joiden avulla saatiin vedestä oikein kylmää. Tätä keinoa käyttivät myös varhaiset eurooppalaiset jäätelöntekijät jo 1500-luvulla, tosin ilman salmiakkia.

Jäätelöä sellaisenaan ei ole keksitty tuosta vain, vaan se on pitkällisten ruokakokeilujen tulos. Jo aikojen alussa – samoin kuin nykyäänkin – ruoka-aineiden viilentäminen tai jäädyttäminen on kiinnostanut. Kiinalaiset ovat muinoin jäähdyttäneet eri eläinten maitoja, sekä marja- ja hedelmämehuja. Ja kerrotaankin, että Marco Polo, palatessaan Aasiasta 1300-luvulla, toi tämän jäähdyttämisidean Eurooppaan. Toki mitään todisteita tästä ei löydy, pelkkä tarina vain. Toisaalla kerrotaan, että arabit ovat jo muinoin sekoittaneet lunta, hunajaa ja hedelmäsosetta. Tätä juomaa kutsuttiin sharbatiksi. Arvellaan, että tämä sekoitus on serbettien ja mehujäiden esiäiti.

Eurooppalaisen jäätelön on arveltu syntyneen hienostopiireissä. 1500-luvulla siihen ihastui Katariina de' Medici ja heti kohta 1600-luvulla Englannin kuninkaalliset. Ensimmäisen ohjeen julkaisi ranskalainen kondiittori Nicholas Audiger vuonna 1692. Hän ylpeili sillä, että oli saanut valmistaa jäätelöä omalla ohjeellaan Ludvig XIV:n hovissa. Kuinka hienoa! Keittokirjoissa jäätelö esiintyi ensi kerran samaisena vuonna. Kirjailija oli Francois Massialot. Hänen reseptissään jäätelöön kuului maitoa, kun taas Audiger oli enemmän mehulinjalla. Ja itse asiassa jäätelöissä olikin tuolloin se ero, että Ranskassa suosittiin "vesijäätelöitä" ja Englannissa puolestaan maitotaloustuotteita. Meillä mehujäät ja sorbetit eivät oikein koskaan ole saaneet suurta jalansijaa. Tykkäämme kermajäätelöistä. No kumminkin jäätelövillitys levisi Italian, Ranskan ja Englannin kautta kaikkialle Eurooppaan ja Yhdysvaltoihinkin, jossa sen olemassaolo mainittiin ensi kerran vuonna 1744 Marylandin kuvernööri Blandenille osoitetussa kirjeessä. Siinä kerrottiin, että uusi, mutta harvinainen maidosta ja mansikoista tehty jälkiruoka on oikein herkullista.

Meille jäätelö on varmasti vaeltanut montaa reittiä. Ne, keillä on ollut käytössä Cajsa Wargin keittokirja vuodelta 1755, ovat voineet tehdä ihan ohjeen perästä "glaceta". Toisilla saattoi olla käytössään venäläisen Nikolai Maksimovich Yatsenkovin keittokirja vuodelta 1791, ja silloin valmistettiin "maroosia". Toki jäätelön ohje löytyi niistä monista muistakin ulkolaisista keittokirjoista, joita suomalaisissa kartanoissa ja pappiloissa luettiin. Koko kansan keskuuteen jäätelön ohje levisi viimeistään Kotiruoka-keittokirjan ensi painoksessa vuonna 1908.

Jos asui isommassa kaupungissa, eikä itse viitsinyt valmistaa jäätelö, saattoi sitä ostaa jo 1800-luvun loppupuolella kondiittoreilta. Tarjolla oli muiden muassa "Hasselnöttiä", "Valnöttiä" ja "Pistasenkkia". Jäätelöä saattoi ostaa myös venäläisiltä katukauppiailta, eli "jäätelöryssiltä". He työntelivät pieniä rattaitaan pitkin katuja ja huutelivat "maroossi ni haroossi" tai "ostakaa maroshii"! Toiset näistä leveäpohjaisiin lakkeihin ja valkoisiin esiliinoihin pukeutuneista musikoista kantoivat jäätelöä päänsä päällä vihreissä pytyissä. Myös ensimmäisiä tehdasvalmisteisia jäätelöitä myytiin ensin kärryistä, sitten somista jäätelökioskeista. Sekä jäätelöukot, että kärryt ja kioskit ilmestyivät kaduille, kun ilmat alkoivat lämpenemään. Jäätelö onkin meillä Suomessa mielletty lämpimien ilmojen herkuksi, vaikka sen teko talvella olisi ollut niin paljon helpompaa.

"Kewät on tulossa. Päiwä paistaa lämpimästi, leiwonen laulaa, nokkos=perhosia lentelee, kylmäkukkia myydään ja jäätelön kaupitsijat wirittäwät kesäwirttänsä kaupungin kaduilla," kirjoitettiin Uusi Suometar-lehdessä huhtikuun lopulla 1871.

Jäätelön arkipäiväistyminen alkoi, kun kodin jäätelökoneen veivaus loppui ja jäätelöä alettiin valmistaa tehtaissa. Niitä ruvettiin Suomessa perustamaan 1920-luvulla. Mallia saatiin sekä Euroopasta, mutta erityisesti Yhdysvalloista, jossa jäätelötehtaita oli perustettu jo 1800-luvun loppupuolella. Karjatuote-lehdessä vuodelta 1925 puututtiin tähän tehdas-puutteeseen seuraavaan tapaan:

"Kermajäätelö on meillä ja voimmepa sanoa koko Euroopassakin toistaiseksi tehdastuotteena miltei tuntematon. Amerikan Yhdysvalloissa on tämä tuote, ice cream - - sen sijaan jo kauan ollut yleisesti käytetty ja varsinkin vuodesta 1890 lähtien on tämän tuotteen valmistus lisääntynyt tavattomasti." -Lehdessä luokiteltiin jäätelöitä seuraavasti: "philadelphialainen kermajäätelö" (kermaa, sokeria, mausteita, sideainetta), "Neapelilainen kermajäätelö" (sisältää aina munaa, enemmän jäädytetty hyytelö kuin kermajäätelö), sekä "Herkku-kermajäätelö", johon kuuluvat neliskulmaiset kermajäätelöt tai muodoltaan vaihtelevat kermajäätelöt. Näistä amerikkalaistuotteista saatiin ainakin sen verran ideoita, että Valion Turun tehtaalla ruvettiin valmistamaan jäätelöpuikkoja, kesäjäätelöä eli n.s. "Salamatikkuja", perhejäätelöä ja juhlajäätelöä.

Valiota ennen tehdasjäätelöitä ryhtyivät valmistamaan Magi-suvun Helsingin jäätelötehdas vuonna 1922 ja kreikkalaislähtöisen Stefan Papakostasin perustama Suomen Eskimo-niminen tehdas vuonna 1930. Valio avasi omansa vuonna 1934. Näiden uusien jäätelötehtaiden myyntivaltteja olivat nuo erilaiset tikut ja tötteröt, mutta myöskin hygieenisyys, joka venäläisten katukauppiaiden jäätelössä oli toisinaan hieman kyseenalaista. Esimerkiksi vuonna 1935 toimintansa aloittanut Oy Jäätelö - Glass Ab – joka muuten ensimmäisenä valmisti Pingviini-jäätelöä – aloitti toimintansa "uusimmassa ja ajanmukaisimmassa jäätelötehtaassa" ja mainosti, että "emme käytä Vantaanjoen jäätä". Lisäksi kerrottiin, että tehtaassa vallitsevat korkeimmat hygieeniset vaatimukset ja että sen henkilökunta on lääkärintarkastuksen alaista. Jäätelöä ei silti ollut ihan helppoa tuolloin saada myyntiin maito- ja lihakauppoihin, sekatavarakaupoista puhumattakaan. Ehkä siitä syystä kauppa kävi parhaiten kärryistä ja kioskeista. Ja tietysti myös erityisistä jäätelö- eli maitobaareista, jotka näyttävät vallan kadonneen katukuvasta. Hygieenisyyttäkin jännempää saattoi kuitenkin olla se, että jäätelö sai ihan uudet muotonsa tikkuina, puikkoina ja tötteröinä!

Mutta hei: kesä on täällä ja sen myötä myös jäätelökausi. Eli täytyy suunnata kioskille ja ostaa se jäätelötikku. Ja kun valikoimissa ei enää ole Eskimo-puikkoja, Jääkarhua, Urheilutikkuja, Apelsinado- tai Mixado-mehujäitä, niin otan sen tavallisen ja syön ihan ohjeen mukaan:

"Oikea" nauttiminen tapahtuu siten, että aluksi vain jäätelöpuikon yläpää vapautetaan käärepaperista – sitä ei missään tapauksessa irroteta kokonaan ja heitetä pois, koska silloin menetetään suoja ilmassa lentelevää pölyä vastaan – minkä jälkeen tikun yläosasta haukataan kunkin syöjän haluamissa erissä vain niin paljon, että tikun jäätelöstä vapautunut osa ei ole haitallinen. Sen jälkeen jäätelöä työnnetään tikun yläpään suuntaan. Tällöin jäätelö siirtyy tikun yläpäähän ja sen ylikin ja syönti voidaan aloittaa jälleen kuten täyteläisestä tikusta. Siirtoa käärepaperin siirtämisineen jatketaan niin monesti kuin kutakin miellyttää (Valion mainos 1936).

Kuvat: lappeenrannan museot: Kosken kuvaamo, Nurmeksen museo: Seurahuoneen henkilökunta käätelö teossa, Samsong historical, Uusi Savo, Helsingin kaupunginmuseo, Suomen valokuvataiteen museo, Kamu Espoon kaupunginmuseo, Lahden museot, Henri Koskilahti.

Lähteet:

Goff, Douglas H., Richard W. Hartel ja Scott A. Rankin 2003. Ice Cream. Springer.

Hellettä ja helteen lääkettä. – Seura 1936, no 27.

"Hiljainen jäätelö". – Kotiliesi 1934, no 12.

Ice cream history. https://www.icecreamhistory.net/frozen-dessert-history/ice-cream-timeline/

Jäätelön historia. – HS 25.7.1935.

Jäätelöiden valmistamisesta. – Kotiliesi 1.7.1923.

Jäätelöstä. – Osuuskauppalehti. 30.8.1939.

Jäätelöä myydään maitokaupoissa. – Suomen sosiaalidemokraatti 7.5. 1926.

Kermajäätelön valmistus. – Karjantuote 20.3.1925

Kiertolaisia vanhan Tampereen kaduilla ja pihoissa. – Tammerkoksi 1.12.1938.

Ostakaa maroshii! – Työn Suunta 6.6.1936.

Reinilä-Hellman, Edit 1933. Jäätelö – suosittu jälkiruoka. – Helsingin Sanomat Viikkoliite 1.12.1933.

Reinilä-Hellman, Edit 1928. Parfait, kesäisiä jälkiruokia. – Helsingin sanomat viikkoliite 1928 no 26.

Reinilä-Hellman, Edit 1929. Jäätelö. – Helsingin Sanomat Viikkoliite 29.12.1929.

Tsar Nicholas https://tsarnicholas.org/2022/08/02/what-kind-of-ice-cream-was-served-to-nicholas-ii/

Uusi Suometar 28.4.1871.

Valion mainos: Kansan Työ-lehdessä 27.6.1936.