Lisukkeita? Ei kiitos!

Minulta menee melkein järki lisuke-sanan kanssa. Se tuo auttamatta mieleen vedessä lillineet, ylikypsät ja veltot porkkanat. Ne, joita tarjoiltiin lounasruokaloissa 1980-luvulla. Ja sen jälkeenkin. Lisäke-sana sen sijaan kertoo jämäkkyydestä, rapeudesta ja purutuntumasta. Sillä on selkärankaa, niin kasvista kuin onkin. Ikääkin sanalla on ihan 1900-luvun alkupuolelta lähtien. No, Kotimaisten kielten keskuksen mukaan voi käyttää sekä muotoa lisäke että lisuke. En silti koskaan sorru tuohon vetelään lisuke-uudissanaan. Kumpaa sinä suosit?

Eipä silti. Maailma muuttuu ja keittiösanasto sen mukana. Tätä nykyä ei ollenkaan ihmetellä, kun puhutaan wokkauksesta, sous videistä, vakumoinneista, susheista, tandooreista, tacoista, ras el hanouteista ja vaikka mistä. Olisi ollut mummo ihmeisään! Hänelle eksotiikkaa keittiössä edusti jugurtti, tuo kummallinen, muovipurkista syötävä hedelmäinen jälkkäri. Ja ehkä se pirunpaska, josta kerroin edellisessä kirjoituksessani. Luulen, että mummon lapsuudessaan kaikkein jännittävin keittiöuutuus oli paistinpannu, kun siirryttiin vähän alkeellisimmista keittotavoista rautahelloille. Saattoi paistaa lihapullia. Myös moni mummolle niin tavanomainen toimi – kuten esimerkiksi oluenpano – on kadonnut keittiöistä. Unholaan painuneiden touhujen myötä unohtuu myös niihin liittyvä sanasto.

Mummo ei käyttänyt kovin ihmeellistä keittiökieltä, kun ruokalajeja oli melko vähän, samoin kuin ruoka-aineita, mausteista puhumattakaan. Ei tarvittu sen kummemmin hienoja, ruotsalais- tai venäläisperäisiä sanoja kuin uudissanojakaan kuvaamaan sitä, mitä padassa milloinkin kiehui.

Toista on ollut herrasväen keskuudessa. On ollut kahvelit, talrekit, pilkkumit, skoolit ja karotit. Keittiössä on laitettu kooldolmia, päärmuusia, kalopseja, sooseja, buljongia ja on paistettu plättyjä ja bakelseja. Seuraava kielenkäyttö ei ollut lainkaan outoa 1900-luvun alkupuolella:

"Meidän köksämme otti eilen kyökissä kahvelilla syltättyjä pääronia ja garneerasi niillä ja baakelseilla glassin, joka oli asetettu skooliin eikä talrikille", elikkä "meidän keittäjämme otti eilen keittiössä haarukalla hillottuja päärynöitä ja koristeli niillä ja leivoksilla jäätelön, joka oli asetettu maljaan eikä lautaselle". ( Uusi Suomi 10.1.1926).

Mutta herrasväen keskuudessa onkin osattu. On ollut tietoa, taitoa ja mahdollisuuksia. Ja tietenkin myös kielitaitoa. Kun on puhuttu ruotsia ja muitakin kieliä, on niiden kautta otettu käyttöön sellaisia sanoja, joita ei ole suomen kielessä juuri ollut olemassakaan. Maisteri Taito Otavan mielestä suomalainen keittotaito oli 1800-luvun puolivälissä niin kehittymätöntä, että kieleen pesiytyi helposti ruotsinkielistä keittiösanastoa. Mökkien Miinoilla keittiöpuuhat ovat olleet sen verran vaatimattomia, ettei niiden touhujen avulla saatu synnytettyä kummoistakaan kyökkikieltä. Ei roikkunut mökin seinällä formuja, tuslaakeja eikä kastrulleja. Ei tapitseerattu seiniä, eikä laseerattu snitseleitä. Toki oli murteitten rikas kieli, mutta jos ei ollut asiaa jota kuvata, kuinka olisi voinut olla sille sanaakaan. Tästä kehittymättömyydestä kertoo ehkä myös se, että vaillinaista tai huolimatonta kielenkäyttöä on muissakin yhteyksissä nimitetty "kyökkikieleksi".

Ruotsinvoittoinen keittiökieli oli siis pesiytynyt parempiin piireihin, mutta sitä käytettiin myös ensimmäisissä suomenkielisissä keittokirjoissa. Varhaisin niistä oli Kokki=kirja, joka julkaistiin vuonna 1849 J.C. Freckellin ja Pojan kirjapainosta. Sen oli suomentanut jostakin tuntemattomasta lähteestä J. F. Granlund, joten eipä ollut ihmekään, että kirja vilisi ruotsalaisperäisiä sanoja. Kirjassa esiintyvät esimerkiksi seuraavat ruotsinkielestä lainatut sanat: anjowi, etikka, fläski, frikadelli eli kokkara, gurkku, inkiwääri, kaali, kakko, kaartemumma, sinkku eli kinkku, krapu, kräämi, löökki, mannakryyni, munkki, oliweri, paakkelsi, pannukakko, penaatti, piparikakko, piparuutti, pippura eli pippuri, plätt eli litukka, puljonki, putinki, pöysti, pööni, retiisi, sallatti, senappi, torttu, wiili, wohwula ja wänkkooli. Näistä sanoista huolimatta kirja on edelleenkin käyttökelpoinen, jos haluaa keitellä 1800-luvun tapaan, sillä ei sanasto täysin vanhentunutta ole. Kristina Anttilan (2008) mukaan Kokki=kirjan ruotsalaisperäisistä lainasanoista on edelleenkin kirjakielessämme n. 70%, vaikka kaikki eivät olekaan ruokasanoja, vaan esimerkiksi ajan määreitä tai mittoja. Alla pieni näyte Kokki=kirjan reseptiikasta:

Taale-litukoita

(Plättar)

Puolen tuoppia taaletta*, pari kourallista nisujauhoja ja 5 munaa wispilöidään hywin sekaisin, josta sitte paistetaan ohkoisia litukoita, pannukakko- taikka litukka-pannussa (plätt-pannussa). *kermaa

Joka tapauksessa käännöskeittokirjat joutuivat kielensä, ei niinkään sisältönsä vuoksi tarkkaan syyniin. Oli tarve puritanismin hengessä tuottaa vierasperäisille sanoille suomenkielisiä vastineita ja niinpä kaksi innokasta naista, maisterit Ilmi Hallstén ja Lilli Lilius ryhtyivät kokoilemaan suomen kieleen sopivampaa kodin sanastoa. Urakka kesti 10 vuotta, mutta lopulta, vuonna 1896, julkaistiin peräti 8000 hakusanaa sisältävä teos. Siinä sepitettiin uusia sanoja, suomennettiin ruotsalaisperäisiä, johdettiin ja yhdisteltiin. Uudissanojakin oli, muiden muassa kyljys, mureke, jäätelö ja hyytelö. Ääntämismuotojakin suositeltiin. Vierasperäiset sanat arbuusi, meloni, anshovis, tulisi ääntää arpuusi, meluuni ja ansjovis! Nuo ääntämisohjeet, samoin kuinnäkkileivän sijalle ehdotettu ruskuleipä eivät kuitenkaan saaneet tuulta alleen. Ei myöskään jäliste, eli jälkiruoka, niin myvin kuin se lisukkeen seuraksi sopisikin.

Toki muutakin "kyökkisuomeen" kohdistunutta keskustelua on käyty ajan saatossa. Harmi vain, ettei lisukkeista…

Kotiliedessä vuonna 1931 otettiin kantaa eräisiin kieleemme pesiytyneisiin sanoihin ja keittiökieltä haluttiin edelleen yhdenmukaistaa "ruotsinvoittoisuudesta ja luonnottomuudesta". Huonolla silmällä katsottiin sitä, että Helsingissä ja muissakin suurkaupungeissa oli "sarkuttereita", eli karkutteri-kauppoja, siis paremmalla suomella lihatavarakauppoja tai leikkelekauppoja. Ongelman myötä järjestettiin oikein sanakilpailukin ja ehdotuksista mieleisin oli einesmyymälä, eli sieltä saattoi ostaa "eineeseen tarvittavia aineksia". Se ei sitten jäänyt elämään, mutta ovatpa myös lihakaupat harvassa nykyään. Sarkuttereita ei näy ollenkaan!

Toimittajan hermot menivät myös lunch-, eli lounas-sanan myötä. Se oli pesiytynyt suomen kieleen 1920-30-lukujen vaihteessa. Pidettiin outona sitä, että ketään ei enää kutsuttu "toiselle aamiaiselle" tai murkinalle, vaan lounaalle. Chic!

On käyty myös keskustelua siitä, pitäisikö kalopsin (ruotsiksi collops, ranskaksi escalopes) sijaan käyttää sanaa vatkuli. Vatkulihan on siis pieninä palasina kypsennettyä lihaa kastikkeessa, elikkäs lihakastiketta. Kerttu Wartiaisen (1955) mukaan Stroganoffin pihvin sijalla olisi voitu käyttää sanaa kuutiovatkuli, merimiespihvin sijalla viipalevatkuli. Ja vatkuleiden perheeseen voitiin vielä lisätä jänis-, kani- ja kanavatkuli. Nyt ei tarvitse vatkulista riidellä, sillä se näyttää poistuneen ruokalistoiltamme. Reseptikirjojeni mukaan valmistin sitä viimeksi Ravintolakoulu Perhon keittiössä vuonna 1979. Sen koommin ei vatkuleita ole ruokapöydässämme näkynyt. Ruuassa ei sinällään ole mitään vikaa, mutta vatkuli sanana on niin kovin lähellä lisuketta ainakin tunnepuolella. Hermostuttavaa!

Tämä tästä pienestä kyökkikielikatsauksesta. En ole suomenkielen maisteri, mutta kuitenkin "lettutieteen tohtori", kuten ystäväni asian ilmaisi. Tästä puutteesta johtuen olen ehkä hieman oikaissut joissain kohdissa…

Lopuksi voisi kumminkin miettiä sitä, pitäisikö porkkanaa, darcus carotaa, alias moiliainen, muurätti, muuruuti, muruoti, muretteri, morintteri, keltajuuri ja kyökkiporkkana, ryhtyä kutsumaan sen vanhalla nimityksellä "nummijuurikas". Niin runollinen, niin kaunis, niin topakka. Sopisi lisäkkeeksi vaan ei lisukkeeksi!

Pieni kyökkisanasto

anjowi = anjovis, bakelsi = leivos, buljongi = lihaliemi, faderma, fahrain = vadelma, fläski = läski, färssi = mureke, frikadelli eli kokkara = keitetty kala- tai lihapyörykkä, garneerata = koristella, glassi = jäätelö, juurikka, rötteri = juurikas, jäliste = jälkiruoka, jästileipä = hiivaleipä, kahveli = haarukka, kalopsi = kyljys, karotti = vati, keltava = munankeltuainen, kooldolmi = kaalikääryle, kräämi = kiisseli, köksä = keittäjä, kyökki = keittiö, lauripuunlehti = laakerinlehti, laseerata = leivittää, laukka, lööki, lyökki = sipuli, maidelma = maku, oliweri = oliivi, pastinakka = palsternakka, penaatti = pinaatti, pilkkumi = kulho, piparuutti, pippurijuuri = piparjuuri, pippurikakko = piparkakku, plätty = ohukainen, portsuuna = annos, päärmuusi = perunasose, pöysti = kinkku, pööni = papu, röpetteri = punajuuri, sapuska = voileipä, syltätätä = hienontaa, syltti = hillo, talrekki = lautanen, tuupinki = muhenos, tuslaaki = lävikkö, tytinä = lihahyytelö, viinapuu = punaherukka, wohwula = vohveli, wänkkooli = fenkoli

Kuvat: Museo Leikki, Mill & Mortar, Helsingin kaupunginmuseo, Museovirasto: Toini Kallio, WSOY, Helsingin kaupunginmuseo, Turun kaupunginmuseo, Museovirasto: Roivainen.

Lähteet:

Anttila Kristiina 2008. Anjowista öljyyn: Kokki-kirjan (1849) ruotsalaiset lainasanat ja niissä tapahtuneet muutokset nykykieleen verrattuna. Pro gradu-tutkielma. Tampereen yliopisto.

Hiukan keittiökielestä. – Uusi Suomi 10.1.1926.

Järventausta, Eero 1939. Vanhaan aikaan. – Paikallissanomat 30.11.1939.

Kielellinen purismi. SKS. https://nebu.finlit.fi/oppimateriaali/kielijaidentiteetti/main.php?target=kielellinenpurismi

Kirje Pariisista. – Suometar 1881, no 293.

Laine, Katri 1936. Suomen ensimmäinen 'koulukyökki' ja siinä syntynyt oppikirja. – Kotiliesi 1.2.1936, no 3.

Lehtinen, Raija 1991. Hyödykkeet ja haitakkeet. Muotokuvaa -ke-johtimisista sanoista. – Kielikello, https://kielikello.fi/hyodykkeet-ja-haitakkeet-muotokuvaa-ke-johtimisista-sanoista/

Lilius, Lilli 1898. Suomalaista kotikieltä. – Virittäjä 1.1.1898, no 1.

Lisää kotitaloussanastoomme. – Kotiliesi 1931, no 2.

Otava, Taito 1936. Keittiösuomea ennen ja nyt. – Koti. Perhepiirin vuosikirja 1936.

Pekari, Ida 1931. Keittiössäkin tarvitaan oikeakielisyyttä. – Kotiliesi (12) 1931, 72.

Suomalaista kotikieltä. Arvio Ilmi Hallsténin ja Lilli Liliuksen teoksesta Kodin sanasto (1896). – Virittäjä 1.1.1897, no 3.

Venäläisiä sanoja Koiviston kielessä. – Rannan Sanomat 16.12.1938.

Wartiainen, Kerttu 1955. Kyökkisuomea – Kotikokki 1955, no 4.