Keittokirjako sukupuuton partaalla?

Keittiössäni ilmeni vakava ongelma: hapanjuuri ei lähtenyt pulputtelemaan, vaikka yritin mitä. Oli puolipakko kääntyä tekoälyn puoleen hyvän leipäkirjan puutteessa. Eipä aikaakaan, oikeastaan sekuntiakaan, kun jonkin sortin vastaus oli valmiina. Problem solved. Näppärää, eikö vain. Tässä maailmassa, jossa kaikenlainen nopeus ja pikaisuus on vallalla ruokapuolellakin, tekoäly tarjoilee helppoja ratkaisuja ja löytää nopeasti tarvittavat ruokaohjeet. Mihin tässä keittokirjoja enää tarvitaan?

Epäilys keittokirjojen kuolemasta on kuitenkin turha, sillä opuksia julkaistaan aivan valtavasti. On pastaan, pitsaan, burgeriin ja vaikka mihin keskittyviä kirjoja. Lisäksi ovat kapet, henrit ja vaput, savot, karjalat, japanit ja kreikat. Valinnanvaraa riittää.

No ehkä yksi laji saattaa olla kuolemisillaan, nimittäin peruskeittokirjat, sellaiset kuin Kotiruoka, Keittotaito, Hemmets Kokbok ja mitä näitä nyt onkaan ollut keittokirjojen historiassa. Tosin niistä kyllä otetaan toisinaan uusia painoksia. Kukaan ei kuitenkaan enää kirjoita alusta alkaen keittokirjaa, joka kattaa "kaiken", eikä sellaiseen ehkä pystyisikään, sillä onhan ruokalajien maailma viime vuosikymmeninä laajentunut valtavasti. Sen voi aistia ihan siitä megalomaanisesta reseptien ja ruokasivustojen virrasta, joka pyörii netissä. Sietääkin kysyä, onko peruskeittokirjalle tarvetta, kun tekoäly antaa vastauksia lähes kaikkiin keittämistarpeisiin. Vai antaako sittenkään?

Ei pidä unohtaa, että peruskeittokirja on kaikesta huolimatta korvaamaton ystävä. Ensinnäkin se on luotettava; onhan ruokaohjeiden takana kirjoittaja tai kirjoittajat, joilla on valtava keittokokemus takanaan. Reseptit on testattu sen sataan kertaan, kuten on esimerkiksi Kotiruoka-keittokirjan laita. Sen ensimmäinen painos ilmestyi 1908 Helsingin kasvatusopillisen ruoanlaittokoulun oppikirjaksi. Sen kirjoittajat, Edit Reinilä, Sofie Calonius ja Valma Krank olivat kyseisen oppilaitoksen opettajia ja kirjan ohjeet näin ollen niitä, joita oppitunneillakin valmistettiin ja testattiin. Kun Kotiruoasta etsii haluamansa reseptin, ei tarvitse epäillä, voiko ohjeeseen luottaa. Kyllä voi. Netin reseptejä sen sijaan pitää vertailla toisiinsa ja katsastaa, onko annettu viisi tähteä vaiko peräti vain kolme ja puoli. Kukahan niitä tähtiä on antanut? Millä perusteella? Ja millaisella keittokokemuksella?

Toiseksi; omaan keittokirjaan saa piirrellä tai tehdä merkintöjä tyyliin "puolita sokerin määrä", "lisää suolaa" tai "tuplaa". Voi kellottaa ja merkitä marginaaliin sen, kuinka kauan ruoan valmistaminen todellisuudessa kesti. Tai kelle mitäkin ruokaa on tarjottu aikojen saatossa. Kansilehdille voi kirjoitella niitä ohjeita, joita on saatu ystäviltä, sukulaisilta ja tuttavilta. Siinä ovat minnat, hilkat, kirstit ja pirjot mukana omassa reseptireservissä ja osana omia keittämismuistoja. Sivujen väliin voi laittaa niitä jännittäviä ruokaohjeita, joita leikellään lehdistä. Jos nyt kellekään enää tulee paperisia lehtiä… Voi sinne sujauttaa myös postikortteja (jos joku sattuu lähettämään sellaisen harvinaisuuden) ja muuta muistamisen arvoista. Myös "rasvatahra-analyysi" on mahdollinen: keittokirjaa selatessa aukeavat kuin itsestään ne sivut, joita eniten käytetään. Eivätkä ne tietenkään ole pysyneet puhtaana, vaan on dekoreerattu öljyroiskeilla, punaviinilasista syntyneellä ympyrällä tai suklaakastikepisaroilla. On keittämisen ja käyttämisen tuntua ja jollekin tulevaisuuden ruokatutkijalle vähän pohdiskeltavaa.

Kolmanneksi; keittokirjoja ei tarvita vain keittämiseen, vaan niitä voi lueskella ihan huvin vuoksi. Muitakin kuin peruskeittokirjoja. Niitä on mukava pitää käsissä. Useimmiten ne ovat kauniita ja kuvitus mielenkiintoinen. Vanhimmissa keittokirjoissamme ei tosin ollut kuvia lainkaan, vaan keittäjän piti mielikuvitella itse, miltä ruokalaji mahtaa näyttää. Ja sitä kyllä saa tehdä nykyajassakin, jos käteen sattuu opus parinsadan vuoden takaa. Tai kauempaakin.

Keittokirjojen avulla voi myös tehdä niin kutsuttuja nojatuolimatkoja, matkustaa kaukaisiin maihin taikka menneisiin aikakausiin. Minä kävin viimeksi islamin maissa ja että olikin paljon sellaista, mitä tekee mieli kokeilla. Piipahdin myös 1800-luvun Ranskassa lukemalla Alexandre Dumas'in Dictionary of Cuisinea (1873), jossa luetellaan tuon ajan merkittävimmät ruoka-aineet ja ruokalajit. Yllätyksiä täynnä. Tietenkin. Ei olekaan siis ihme, jos seikkaillessa eteen tulee tuntemattomia ruokalajeja, sellaisia, joista ei ole kuullutkaan. Joten ei niistä olisi osannut tekoälyltäkään kysellä. Miten osaisi, jos ei entuudestaan tiedä mitä pitäisi kysyä?

Eikä pidä unohtaa, että todellisella kirjalla on kannet. Varsinkin kirjan loppuun päästyä voi huokaista helpotuksesta sen johdosta, että on olemassa takakansia. Se lopettaa kunkin matkan, seikkailun tai ruoallisen tarinan. Eikä kukaan utele, "haluaisitko vielä enemmän tämänkaltaisia ruokaohjeita", niin kuin tekoälyllä on tapana.

Eipä silti. Tunnustan, että tulee pyörittyä netin ruokaohjesivuilla tai kysyttyä tekoälyltäkin joskus jotain. Toisinaan AI on oiva keittiöpiika, kun pitää pikaisesti selvittää joku eteen tuleva keittopulma, kuten alussa esittämäni hapanjuuriongelma. On kuitenkin hyvä muistaa, että tekoäly ei ole koskaan laittanut ruokaa. Sillähän ei ole keittiötä eikä keittotaitoa, eikä käsiäkään, padoista ja pannuista puhumattakaan. Se vain tekee aineistojen perusteella yhteenvedon kyseessä olevasta ruokalajista osaamatta sen kummemmin arvioida sitä itse. Sillä ei ole nenää eikä kieltä, siis sitä suussa olevaa, joten mistä se voisi tietää, miltä joku ruokalaji maistuu tai sen tulisi maistua. Tai tuoksua. Tai miltä pullataikinan tulee tuntua käsissä, kun siihen on lisännyt riittävästi jauhoja. Eikä se myöskään ota vastuuta antamastaan ohjeesta, toisin kuin keittokirjan tekijät. Heille voi sentään lähettää kritiikkiä, jos joku resepti ei toimi tai on suorastaan virheellinen. Netti ja tekoäly ovat pirstaleisia, eivät kokonaisuuksia, kuten keittokirjat.  Virtuaalimaailman ohjeet häipyvät ajan kanssa taivaan tuuliin, joskus tosin pilveen. Keittokirja sen sijaan on hyllyssä ja pysyy. Eikä se syö sähköä, saatikka tarvitse datakeskuksia!

Keittokirjat: Hemmets Kokbok, Vappu Pimiä: Joka päivä, Kotiruoka, Ruokakulttuuri islamin maissa (Helena Hallenberg ja Irmeli Perho), resepti: Kotiruoka, valokuva: Työväen arkisto; Olli Nieminen.