Elä vihaa viholaista

Olen raivokkaasti ja melkeinpä vihan vallassa kitkenyt nokkosia kukkapenkeistä, kasvimaan reunoilta, sireenipuskien ja marjapehkojen alta ja vaikka mistä; repinyt juuriltaan ja viskannut kompostiin, elikkä noudattanut Oulun Wiikko=Sanomissa vuonna 1866 annettua neuvoa: "Eihän polttiaisista liene sen enempää sanomista kun raasta pois ja lyö rikkaläjään tahi tunkioon". Mutta kumman sitkeästi niitä nousee kaikesta huolimatta sieltä ja täältä. Tuntuu, kuin ne olisivat aivan raamatullinen vitsaus ja kosto suurista synneistäni. Itse asiassa nokkosella eli nokulaisella taikka viholaisella on ajateltu olevan yhteys itseensä paholaiseen ja pahoihin tekoihin. Raamatussa nokkonen onkin Jumalan rangaistuksen vertauskuva! Siis yksi niistä…

Mutta. Rakastuin nokkoseen. En niinkään sen ruoallisiin ominaisuuksiin vaan siihen, että se on apofyytti ja hemerofiili, eli alkuperäislaji, joka tavalla tai toisella seurailee ihmistä vatun, metsämansikan, voikukan ja siankärsämön lailla. Se hyötyy kulttuurista; ihmisen luomista tai muuntelemista kasvupaikoista. Se kasvaa mielellään sellaisilla paikoilla, joissa esi-isä on vuodattanut työraadannasta aiheutunutta hikeä maan multiin. Se pitää navetan nurkista ja huussintakusista. Se tunkee itsensä perennapenkkiin, mutta paremman puutteessa elelee myös niillä raunioilla, joista ihmisasutus katosi kauan sitten. Liikutuin siitä, että nokkonen tahtoo olla juuri minun kanssani ja on tahtonut ihmisseuraan jo lukemattomien sukupolven ajan. Nokkosen viehättävyyttä lisää se, että se kasvaa omia aikojaan, viljelemättä. Eikä sen kasvattamiseen juuri tarvitse paneutua. Johtuuko sen vieroksuminen juuri siitä, että sitä on saatavilla niin paljon? Eikä sen olemukseen liity eksotiikan viehätystä? Kenties.

Mistä viholaisviha ja väheksyntä kumpuaa? Siitäkö, että se niin sitkeästi seuraa meitä? Vai sen pistäväisestä luonteesta? No millainen on sitten se nokkosen eli viholaisen luonne? Nimimerkki Rajan-Kyttä ehdotti Karjalan maa -lehdessä, että se voisi olla Suomen kansalliskukka, koska "se on vaatimattoman näköinen, mutta sitkeä kuin synti ja sen lisäksi riitaisuuden, äreyden ja kademielen perikuva", noin niin kuin leikillään. Nokkospuskat pistävät myös esteetikon silmään. Niitä on pidetty puutarhan rumentajina ja merkkinä siitä, että pihaa ei välttämättä ole jaksettu hoitaa kovinkaan innokkaasti. Ne edustavat siivottomuutta ja hoidon puutetta, ja sitä kautta laiskuutta. Vai piileekö ärtymys nokkosta kohtaan sen pisteliäisyydessä? Kukapa tietään. Kumminkin, jos sitä ei olisi niin hyljeksitty, olisi se varmaan suurina nälkävuosina 1860-luvulla pelastanut monet nälkäkuolemalta ja olisihan se maistunutkin hieman paremmalle kuin pettuleipä.

Päätin tulla tutuksi nokkosen kanssa ja tutustua sen maailmaan. Sain tietää, että se on varsinainen kosmopoliitti ja elää melkein kaikkialla maailmassa. Suomessakin niitä kasvaa kahta tyyppiä alalajeineen. On monivuotinen Urtica dioica, jota isonokkoseksi tai kaali- eli ruokanokkoseksikin on nimitetty, ja siemenestä kasvava yksivuotinen Urtica urens, eli rautanokkonen. Ne, joita keräämme syötäväksi ovat tuota ensimmäistä lajia. Isonokkosella on omat alalajinsa eli etelännokkonen, pohjannokkonen eli lapinnokkonen ja rautanokkonen. Etelännokkonen kasvaa alkuperäisenä vain Etelä-Suomen rannikkoseuduilla. Sieltä se on pikkuhiljaa levittäytynyt kohti pohjoista. Varmaan seuraillen meidän ihmisten liikkeitä. Pohjannokkonen viihtyy Pohjois- ja Sisä-Suomen lehdoissa, siemenestä leviävä rautanokkonen – joka on muuten ihan muinaistulokas – satunnaisesti siellä ja täällä. Itse tunnen vain tämän tavanomaisen nokkosen, jota kasvaa tontillani ja vähän kunnankin puolella.

Kun niin ihastuin nokkoseen, päätin antaa sille mahdollisuuden ja sain satoa puoli sankoa. Tiesin jo entuudestaan, että nokkosta voi käyttää nuorina versoina, mutta varttuneemmankin kasvin lehdet sopivat syötäväksi, jos lehtiruoti poistetaan. Keräämäni versot ryöppäsin ja pakastin. Olisin voinut myös kuivattaa nokkoset taikka suolata, elikkä kiehauttaa versot, puristaa ne palloiksi ja pakata lasipurkkeihin niin, että karkeata suolaa ripotellaan väliin. Tätä en ehkä kokeile, koska pakastin on keksitty. Nokkosista aion tehdä lettuja ja muhennosta pinaatin puutteessa. Senkin opin, että nokkosella voi mureuttaa sitkeää lihaa, eli lisäätä lehtiä esimerkiksi lihakeittoon. Olisi myös jännää kokeilla sitä, onko nokkosesta juuston juoksuttimeksi, kuten väitetään. Syksymmällä aion kerätä siemeniä, kun nokkonen on kukkinut. Niitä voisi käyttää leipätaikinan jatkoksi.

Nokkosta käytetään kuitenkin ihmeellisen vähän (ja tämä koskee myös minua), vaikka se kelpaa ruoaksi sekä ihmiselle että eläimille, eritoten kanoille. Sanovat, että nokkosta syövät kanat munivat valtavia munia ja siemenillä ruokitut hanhet tulevat maukkaiksi ja lihaviksi. Muuhunkin on nokkosta käytetty. Siitä on tehty sitkeää lankaa verkkoihin ja kenkien ompeluun sekä kuituja kankaisiin. Saksalaiset ovat olleet kuuluja netteltuukista, eli nokkoskankaasta. Onpa nokkosia käytetty pakkausmateriaalinakin, kun on lähetetty rapuja "loitommalla" oleville seuduille.

Nokkosilla on myös pesty menestyksekkäästi kaikkein likaisimpia ikkunoita: "Kysyttyäni Valkolan emännältä, millä tawoin hän sai akkunansa niin kirkkaina pysymään, sanoi ei muuta taikaa siihen tietäwänsä, kun ottawansa piwon täydeltä polttiaisia (wiholaisheiniä, nokkosia), kastawansa ne kylmään weteen ja niillä sitten lasit pyyhkiwänsä", kirjoitettiin Oulun Wiikko=Sanomissa vuonna 1852. Ehkä nokkonen oli tosiaan hyvä pesuaine, mutta olipa tuohon aikaan puhdistusainevalikoima & -välineistö aika niukkaa.

Nokkonen on ollut myös varsinainen yleislääke moneen vaivaan. On uskottu, että jos pistää vastan joukkoon nokkosta, niin eipä kolota enää saunomisen jälkeen. Nivelsäryistä kärsivät voivat hieroa nokkosta kipeisiin kohtiin. Entisajan kipugeeli siis. Kerrotaan, että viholaisen kuumottavaa ominaisuutta ovat käyttänyt hyväkseen myös Julius Ceasarin sotilaat pitääkseen itsensä hereillä ja tarkkaavaisina sotatouhuissa. Naantalin luostarin yrttikirjassa 1400-luvulta opastetaan, että erilaiset nokkosliemet ja hauteet parantavat yskää, kivesvaivoja, paiseita, rusto- ja nivelvammoja, perna- ja jalkapaiseita, kylkikipuja ihan vain muutamia vaivoja mainitakseni. Nokkosteellä pehmenee vatsa ja verikin puhdistuu. Huhutaan myös, että nokkosvedellä alkaa tukka kasvaa. "Keitetään 160g hienoksi leikattuja nokkosen juuria litrassa vettä ja puolessa litrassa etikkaa; kun keitos on puolen tuntia kiehunut, se siilataan. Tällä vedellä pestään pää ennen maata menoa kolme, neljä kertaa viikossa", kerrottiin Emäntä-lehdessä vuonna 1908. Heikkohiuksisten sopii kokeilla.

Mutta palataan lopuksi vielä nokkosen viehättävyyteen. Varsin mielenkiintoisia ajatuksia rikkakasveista – jollaiseksi nokkonenkin luetaan – on tuonut esille kuvataiteilija Kalle Hamm, joka on tehnyt kasvimatkoja Seilin saarelle. Hän esittää, että rikkakasvien tärkein tehtävä on täyttää tyhjiä tiloja. Usein rikkakasvit ovat niitä pioneereja, jotka levittäytyvät paikoille, joista muu kasvillisuus on jostain syystä hävinnyt. Hammin mukaan rikkakasvit vakauttavat maaperää ja antavat suojaa muille kasveille ja ehkä tulevaisuudessa opimme niistä jotain sellaista, jota emme vielä tiedä. Ja kaitpa nokkonenkin noudattaa kuuliaisesti rikkakasvin tehtävää, kun se valtaa alaa sekä hylätyillä asuinpaikoilla että asumusten nurkilla. Sen lisäksi se soisi mielellään meille – ihmisseuralaisilleen – myös ravintoa sekä kaikenlaista hyvinvointia.

Eli tämä maailmalla elävä kosmopoliitti, tuntemattomille maille tunkeutuva pioneeri, kaikkialla viihtyvä generalisti, ihmisrakas apofyytti ja liikuttava hemerofiili on loppujen lopuksi aika sympaattinen! Ja lisäksi yksi vuoden 2025 luonnontuotteista.

Aika huima kasvi siis tämä nokkonen, alias

RAUTANOKKONEN, POLTTIAINEN, NOKULAINEN, HIKIÄISNOKULAINEN, ISOMPI VIHALAINEN, ISONOKKONEN, MOKKOINEN, MUKKOINEN, MUKIILAINEN, NOCKONEN, NOKKEINEN, NOKKOI, NOKOLVAINEN, NOKKONEN, NOTKONEN, NOKIILAINEN, NIICULAINEN, NUCIILIAINEN, NUKALAINEN, NURKKANOKKONEN, POLLIKAINEN, POLTTARAINEN, POLTTIAINEN, RAONIJOVIHOLAINEN, RIIKOILAIS-VIHOLAINEN, SIANPOLTIKKAINEN, TSIILA, SIILA, VIHALAINEN, VIHOLAINEN ,VILIANRUOHO, ÄMMÄNKIELI

Kuvat: Maarit Knuuttila, Museovirasto: Auvo Hirsjärvi, Museovirasto: U.T. Sirelius (nainen kehrää nokkoslankaa), Museovirasto: Tyyni Vahter

Lähteet:

Asiasta toiseen. – Kainuun Sanomat 14.6.1934.

Etelännokkonen. https://luontoportti.com/t/172/nokkonen

Hamm, Kalle 2024. Uusi Pangaia — Kasvimatkoja Seilin saarelle. Rikkakasvien opportunistinen elintapa. Spectres in Change. CAA Contemporary Art Archipelago, 2024. https://contemporaryartarchipelago.org/hallinta/wp-content/uploads/2024/06/Uusi_Pangaia-Kasvimatkoja_Seilin_saarelle.pdf

https://www.katajahovi.org/nokkosen-kayttoa-keskiajalla.html

Kirjallisuuskatsaus teoksesta K. Linkola, Tutkimuksia kulttuurin vaikutuksesta kasvistoon Laatokan pohjoispuolisissa seuduissa. – Valvoja 1.3.1917.

Kotimaisia teollisuuskasweja. – Uusi Aura 29.7.1897.

Lampén, Ernst 1921. Savon eläimistöstä sananen. – Savotar 17.11.1921.

Luonnon ystävä 1.10.1907.

Nokkoset. – Argos 1.7.1917

Nokkoset eli viholaiset. – Emäntä-lehti 1.7.1922.

Nokkosista (polttiaisista, wiholaisista). – Oulun Wiikko-Sanomia 17.1.1852.

Pieniä tietoja. – Emäntä-lehti 1.6.1908.

Polttiaisista eli wiholaisista (nokkosista). – Oulun Wiikko-Sanomia 9.6.1866.

Puoltosana nokkoselle. – Pellervo 1.5.1906.

Rytkönen, Ahti 1931. Vasta eli vihta. – Kotiliesi 1.7.1931.

Räsänen, Veli 1926. Hyödyllisistä rikkaruohoista. – Maatalous 1.1.1926.

Suhonen, Pentti 1936. Suomalaiset kasvinnimet. Helsinki: Suomalainen eläin- ja kasvitieteellinen seura Vanamo.

Tummentuneitten akkuna=ruutuin ja muitten lasien puhdistamisesta. – Oulun Wiikko-Sanomat 2.10.1852.